Kuva: Irmeli Jung/Otava
ELOKUU 2009

Geia sou! Palasin viime viikolla Kreetalta ja yritän taas totutella suomalaiseen elämänmenoon; se ei ole aina niin helppoa. Kadut ovat autioita, ihmiset ilmeettömiä ja bussissa kukaan ei puhu saati viuhdo käsillään. Ruoasta ja viinistä, paahtavasta auringosta ja meren sinestä ja vuorien perspektiivistä puhumattakaan...

Täällä kuitenkin ollaan, osin siitä syystä, että Maikkarin Huomenta Suomen mediakokin piti palata töihin. Ja uusi romaanikin vaatisi jo tanakkaa loppusilausta. Siihen fiilailuun menee tämä syksy. Toiveeni on, että seuraava romaanini ilmestyisi ensi keväänä – valon lisääntyessä.

Kaipaan jo takaisin Kreetalle, Hanian kotikaupunkiini. Siellä kaipailen välillä Helsinkiin. Olen lopullisesti kahden maan kansalainen, kahden kaupungin asukki. Saman huomaan jo tyttäristänikin. Elsa palasi eilen ystävineen Hanian kodistamme ja on jo katselemassa uutta matkaa takaisin.

Kesän riemukkaisiin asioihin kuului se, että sain heinäkuun puolivälissä Hanian kotiini puhelun: esikoiseni Alma pääsi yliopistoon, valtiotieteelliseen tiedekuntaan!

Kirjoittelen kuulumisia taas syyskuun alkupuolella. Siihen saakka toivotan lukijoilleni hyvää elokesää!


HUHTIKUU 2009

Iloitsen valon lisääntymisestä. On ihanaa lähteä auringon noustua koiralenkille metsään tai Jukan kanssa kävelemään meren rantaan. Kevät vaikuttaa valtavasti työvireeseeni. Uusi romaani etenee taas sutjakkaammin, työnimikin jo vaihtui, monenlaiset henkilöt kansoittavat päätäni, ja uusiakin vielä ilmestyy...

Monenlaista taustatutkimustyötä tähänkin romaaniin taas liittyy. On luettava paljon ja tehtävä muistiinpanoja. Tykkään käydä kirjastossa notkumassa kun kirjoitan; tutut kirjastovirkailijat jo tietävät millaisia kirjoja nyt nuuskin...

Uutisesta käynee sekin, että minulla on ollut viime keväästä saakka yhdysvaltalainen agentti, kuten tuolta toisaalta kotisivuiltani on voinut lukea. Agentti edustaa kaikkia käännösoikeuksiani maailmalla, ja yhteistyömme on vähitellen käynnistymässä alkumuodollisuuksien jälkeen.

Yhdysvallat lienee maailman kilpailluin kirjamarkkina, ja amerikkalaiset agentit kelpuuttavat listoilleen vain prosentin tai pari kaikista tarjotuista hankkeista, joten agentin löytyminen on jo sinällään saavutus, josta ainakin itse olen iloinen ja ylpeä, vaikka yksikään kirja ei lopulta menisi läpi. Kustannusmaailman rattaat pyörivät hitaasti, ja jokainen vaihe vaatii kuukausien työn, joten vasta muutaman vuoden kuluttua selvinnee, kuinka tässä käy. Yhdysvaltojen kustannusmaailma on parhaillaan melkoisessa myllerryksessä.

Seurailkaa myös Annan kolumnejani. Kerran kuussa tartun aina johonkin mieltäni kärventävään kliseeseen. Niitähän riittää!


TAMMIKUU 2009

Onnellista uuden vuoden alkua! Meidän perheessä tämä kevät on vauhtia täynnä. Kuopus kirjoittaa ylioppilaaksi, esikoinen pyrkii yliopistoon, mieheni pyörittää keikkailujensa ohella Voodoo.klubia käpyläläisessä ravintola Nyyrikissä, ja itse kirjoitan uutta romaania. Siitä en vielä hiisku tämän enempää...

Mediakokkina hämmennän edelleen Maikkarin Huomenta Suomessa joka torstaiaamu vartin yli seitsemän ja vartin yli kahdeksan. Nyt vuoden alusta alan pitää Huomenta Suomen nettisivuilla uutta, Liesituuletin-nimistä palstaa, jossa kohotan ja kuullotan edelleen aamuisia aiheitamme, ja ehkä välillä loihdin julki jonkin ihka uuden jälkiruoankin. Palstalle voi myös kommentoida ohjelmaa. Tervetuloa sinnekin!

Tämän vuoden uusiin kirjoitustöihin kuuluu myös pesti Annan kolumnistina. Tällä erää kirjoitan tuonne alkusyksyyn saakka. Katsotaan sitten jatkot. Kolumneissani aion käsitellä monenkarvaisia kliseitä.

Vielä pikku uutinen, alustava sellainen. Syysprinssi-romaanistani on tekeillä elokuva. Oikein kunnon rakkauselokuva, joka sijoittuu 70-ja 80-lukujen taitteeseen, Helsinkiin, punkin, rockin ja kirjallisten wannabe-nuorten maailmaan.


JOULUKUU 2008

Palasimme tyttärien kanssa jokin aika sitten Pariisista. Rakastavaisten Pääkaupunki oli ennallaan eli yhtä ihana kuin aina.

Pariisi on yksi kotikaupungeistani. Näytin tyttärille nähtävyyksiä ja paikkoja, joissa olen vuosien ja vuosikymmenten varrella asunut – onko ensimmäisestä käynnistäni tosiaan jo 35 vuotta?! Minun piti ylioppilaaksituloni jälkeen pyrkiä Sorbonneen opiskelemaan. Laitoin jo hakupaperitkin menemään, mutta sitten ilmestyi elämääni Jusu.

Ja sit se meni silleen.

Ripustelimme joulun alla omenapuihin valoja ja laitoimme portaille kynttilälyhtyjä. Yhtenäiskoulun syysmarkkinoilta ostimme piparkakku-Parthenonin! Ihan totta: siellä se meitä odotti kuvaamataitoluokan myyntipöydällä! Rehtori-kuvismaikka-Marke hihkaisi heti meidät nähdessään, että nyt tuli piparitemppelille oikeat ostajat!

No joo, kun siinä aikamme Kreikasta ja Kreetastakin juttelimme, iski oikein kunnon Välimerenikävä. Liityin taannoin Facebookissa Hanian ystävien ryhmään, The Friends of Chania. Kaikki Naamakirjalaiset, käykää katsomassa kauniita kuvia ja tarinoita toisesta kotikaupungistani!

Romaanini ensimmäinen versio alkaa kohta olla valmis; kustantaja sitä jo odottaa. Juuri nyt, tällä hetkellä, tuntuu hyvältä kirjoittaa. Tällaisissa tunnelmissa toivottelen lukijoilleni hyvää uuden vuoden odotusta!


MARRASKUU 2008

Muistan kun Paavo Haavikon kokoelma "Puut, kaikki heidän vihreytensä" ilmestyi. Elettiin vuotta 1966. Kokoelman nimiruno hiljensi minut 12-vuotiaana – ja hiljentää edelleen:

       Puut, kaikki heidän vihreytensä.
       Halusin ojentaa sinulle nurmikon,
       kämmenellä
       koska oli kevät.
       En ehtinyt.

Paavo "Paavi" Haavikko oli harvinainen suomalainen kirjailija; häntä voi häpeilemättä luonnehtia intellektuelliksi termin ranskalaisessa alkuperäismerkityksessä. Haavikon ikäpolvesta tuohon ryhmään ei nouse ehkä kuin Erno Paasilinna, ärhäkkä vasta-ajattelija ja toisinkirjoittaja.

"Ei niille tarvitse farsseja kirjoittaa, ne tekevät ne itse." Noinkin Haavikko kirjoitti. Voi miten ajankohtaista!

Tällaisin uutisin toivotan lukijoilleni valoisaa syksyn jatkoa, monenmoisista hämmentävistä ja traagisista uutisista huolimatta. Kirjoitelkaa edelleen palautetta ja kommentteja.

PS. Lähiaikoina alan pitää omaa palstaa MTV3:n Huomenta Suomen sivuilla. Joka torstaisen Mediakokki-ohjelmani jälkeen kommentoin päivän uutisaiheita ja kohtaamisia lämpiössä ennen ja jälkeen ohjelman.


LOKAKUU 2008

Hyvää uuden syksyn alkua, lukijani! Olen palannut toisesta kodistani Kreetan Haniasta. Olen nauttinut auringosta, merestä ja vuorista. Tauot ovat tärkeitä. Viime vuosi oli ensimmäinen kahden kirjan vuosi elämässäni. Lemmikkikaupan tytöt ja Harry H. ilmestyivät – toinen kesällä, toinen syksyllä. En usko, että tulee ihan heti toistumaan. Sen verran rankka oli viime syksy.

Kirjoittamisesta pidättäytyminen on kirjailijalle aivan yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen. On hyvä myös välillä tehdä muita töitä. Viime vuoden syksystä lähtien mediakokki Snellman on hämmentänyt erilaisia isoja ja pieniä aiheita ja ilmiöitä Lauri Karhuvaaran kanssa Maikkarin Huomenta Suomi -ohjelmassa. Kiitos kaikesta palautteesta!

Pikku hiljaa uudet kirjoitustyöt alkavat myös houkutella. Alan aivan näinä päivinä kirjoittaa uutta romaania ja koota toista runokokoelmaa. Kummastakaan ei vielä tässä vaiheessa enempää. Tällaisin uutisin toivotan lukijoilleni onnellista ja energistä syksyn alkua. Kirjoitelkaa edelleen palautetta ja kommentteja.