
DUALISMEJA
Olen kesälle kallistuvan kevään lapsi, toukokuulla syntynyt, horoskoppimerkiltäni kaksonen juuri sellainen kuin kaikissa horoskooppikirjojen luonnekuvauksissa kuvataan. En ole koskaan ollut pätkääkään taipuvainen näihin asioihin, mutta tietynlainen kaksosuus tai dualistisuus kuvaa hyvin sekä minua että kirjallista työtäni.
Kahdella jaettuna tuotantoni voisi nähdä vaikkapa seuraavasti:
- Kalliossa kirjoitetut ja muualla kirjoitetut
- Äidin eläessä kirjoitetut ja äidin kuoleman jälkeen kirjoitetut
- Kreikkaa ennen kirjoitetut ja Kreikan jälkeen kirjoitetut
- Ennen lapsia kirjoitetut ja lasten saamisen jälkeen kirjoitetut
- Ennen ulkomaisia käännöksiä kirjoitetut ja käännösten jälkeen kirjoitetut
Muita, enemmänkin teoksieni sisäisiin ominaisuuksiin liittyviä dualismeja voisivat olla:
- Faktan ja fiktion käyttö teoksissani, omaelämäkerrallisuuden ja fantasia-aineiston sekoittaminen kirjoittamisessani.
- Poleemisuus ja poeettisuus, yhteiskunnallisen ajattelun ja esteettisen elämyksen tuottamisen halujen sekoittuminen.
- Ns. tietoisen kirjoittamisen ja tiedostamattomien materiaaliputouksien käyttö, erilaisten kirjoittamistekniikoiden kokeilu ja haltuunotto.
- Ns. naiskirjoittaminen ja mieskirjoittaminen, toiseus ja yhtäläisyys; toisaalta tietoinen sukupuoliprovokaatio, toisaalta kaipuu mukaan turvalliseen kirjallisuuden hyväksyttyyn kaanon-kuoroon laulamaan, kirjoittamaan "hyvää" kirjallisuutta. Tähän kohtaan liittyvät myös toisiaan täydentävät kirjalliset esikuvat, kirjalliset isät ja äidit.
- Yksityinen ja yleinen, intiimin ja universaalin materiaalin yhdisteleminen; tämä liittyy myös jaotteluun fakta/fiktio.
- Paatos ja huumori, intuitio ja intellekti.
- Liha ja henki: fyysisyyteen liittyvät teemat, aistillisuus kielessäni ja kirjoittamisessani; toisaalta selkeästi ajatteluun, tutkimukseen, pohdiskeluun liittyvät sisällöt ja kirjoittamisentapa.
- Ammattikirjailijuus-ihanne ja toisaalta omat housut tuleen -kirjoittamisen ehdottomuus ja intohimo-uhma kyseenalaistaa kirjailijuuden kaavat.
- Akateemisuus ja vapaus: olen yliopiston kasvatti; siitä ei pääse mihinkään, että tuotannossani on paljon akateemisia juonteita, tekniikkoja. Koen olevani kirjailijana myös "kirjallisuuden tutkija", joka samalla pyrkii murtamaan rajoja ja kaavoittuneita käsityksiä kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.